Suojelukeinoja on ollut - mutta vain osaa on käytetty!
Johdanto
Tähän mennessä
eri blogikirjoituksissa on tehty selväksi mm. seuraavaa:
Vesien tila on
huono
Kattava tuore
kansallisessa kuulemisessa oleva julkinen raportti kertoo rannikkoalueidemme
meriluonnon laajasta pilaantumisesta ihmisen toiminnan seurauksena. Raportti ei
edes huomioi kaikkia vaikutuksia ja mm. unohtaa sen, kuinka saaristossa asuvien
ihmisten perinteinen elämäntapa on tuhottu. Nimitän tätä pitkäaikaisen
pilaamisen lopputulosta tässä blogissa ympäristökatastrofiksi.
Tarkemmin: merikirjeenvaihtaja.blogspot.com/2019/02/mika-ihmeen-katastrofi-no-tama.html
Kyseessä on
Suomen pahin ympäristökatastrofi
Kun
rannikkovesiemme ympäristökatastrofia verrataan muihin ympäristökatastrofeiksi
luokiteltuihin tapahtumiin, on täysin selvää, että rannikkovesiemme tietoinen
pilaaminen on niistä kaikista selvästi pahin
Tarkemmin: merikirjeenvaihtaja.blogspot.com/2019/02/suomen-ymparistokatastrofit-yksi-on.html
Tietoinen
saastutus on jatkunut 50 vuotta
Kahden julkisen
raportin (vrt. edellinen blogikirjoitus ja siinä esitetty vanha ja uusi
raportti) on osoitettu, että Pohjanpitäjänlahden saastuminen havaittiin 60/70
lukujen vaihteessa, mutta siihen ei puututtu kattavasti, saastuminen on saanut
osin jatkua ja vesien tila on todennäköisesti huonompi kuin 70-luvun
puolivälissä
Tarkemmin: merikirjeenvaihtaja.blogspot.com/2019/03/tahallisuus-todistettu.html
Perustuslakia
(alkaen 20§) ei ole noudatettu
Perustuslaki
edellyttää mm. ympäristön suojelemista ja sitä että julkishallinto antaa
kansalaisille vaikutusmahdollisuudet omaan ympäristöönsä. Näin ei ole
tapahtunut. Meriympäristö on pilattu ja kansalaisten ääni on vaiennettu.
Tarkemmin: merikirjeenvaihtaja.blogspot.com/2019/02/suomen-perustuslaki-20-onko.html
Vedenomistajilta ja merta arvostavilta kansalaisilta on viety miljardien arvoinen omaisuus
Rannikkovedet on pilattu mitään vedenomistajilta kysymättä, sopimatta ja korvaamatta.
Tarkemmin: merikirjeenvaihtaja.blogspot.com/2019/03/suomen-suurin-varkaus.html
Vedenomistajilta ja merta arvostavilta kansalaisilta on viety miljardien arvoinen omaisuus
Rannikkovedet on pilattu mitään vedenomistajilta kysymättä, sopimatta ja korvaamatta.
Tarkemmin: merikirjeenvaihtaja.blogspot.com/2019/03/suomen-suurin-varkaus.html
Yksikään puolue
ei ole ottanut rannikkovesiemme tilaa keskeiseksi vaaliteemaksi keväällä 2019
merikirjeenvaihtaja.blogspot.com/2019/01/
Näin on siitä
huolimatta, että viime kesä oli vuosikymmenen sinileväkatastrofi ja vesien pilaamiseen liittyy monia suoria ja välillisiä
ilmastonmuutosvaikutuksia, joista muuten keskustellaan intensiivisesti.
merikirjeenvaihtaja.blogspot.com/2019/02/rehevoityminen-kiihdyttaa.html
Entä historia ja
saastumisen vaihtoehdot?
Jäljelle jää
kysymys siitä, olisiko vesien pilaaminen voitu estää tehokkailla
suojelukeinoilla. Kysymys on perusteiltaan typerä, koska suomalaiset
onnistuivat elämään nykyisen Suomen alueella tuhansia vuosia pilaamatta
vesiään. Yhtäkkisesti 60-luvulla ravinteita ja kemikaaleja alkoi kuitenkin
virrata kaikkialla.
Olen käsitellyt
myös rannikkovesiemme tilan historiaa lyhyesti blogissani:
Tarkemmin: merikirjeenvaihtaja.blogspot.com/2019/02/rannikkovesiemmetilan-lyhyt-historia.html
Entä ne
suojelukeinot?
Vastaus on
yksinkertainen: Luonnon suojeleminen on aina ollut sen pilaamisen selkeä käytettävissä oleva vaihtoehto. Mikän ei pakota pilaamaan. Mikään tekninen tai "yleinen" syy ei edellytä eikä ole koskaan
edellyttänyt vakavien ympäristövahinkojen tietoista aiheuttamista. Aina on ollut ja on parempi vaihtoehto suojella luontoa.
Rannikkovesillemme
aiheutetut ympäristövahingot ovat poliittisen pakkovallan
tulos, johon ympäristövahingoista kärsineille yksilöille ei ole annettu mitään
vaikutusmahdollisuutta. Perustuslakia on pidetty pilkkana.
Seuraavassa tarkastellaan
tarkemmin käytettävissä olleita/olevia suojelukeinoja.
Teollisuuden vesiensuojelu
Pohjanpitäjänlahden
vesiensuojelusuunnitelma vuodelta (vrt. edellinen blogikirjoitus, linkki....)
edellyttää teollisuuden puhdistavan päästönsä.
Teollisuuden
prosesseja, päästölajeja ja vesiensuojelumenetelmiä on lukuisa määrä.
Pohjanpitäjänlahden
vesiensuojelusuunnitelma osoittaa, että teollisuuden kemikaali- ja
liikaravinnesaasteongelmat ovat olleet hyvin tiedossa jo useita vuosikymmeniä takaperin.
Monista eri lähteistä ilmenee, että teollisuus on puhdistanut päästönsä, joten tarkemmalle analyysille ei ole tässä yhteydessä tarvetta.
On kuitenkin niin, että erityisesti PK-teollisuudessa on toimijoita, jotka päästävät ympäristöön vähintään satunnaisesti erilaisia kemiallisia haitta-aineita, kuten liuottimia, pesuaineita ja jäteöljyjä. Tällaisten päästöjen estämiseen ja valvontaan (poisto ja hulevesien pidätysssäiliöt, laatumittaus, suodatus jne.) tarvitaan vielä lisäpanostusta.
Yhdyskuntien vesiensuojelu
Pohjanpitäjänlahden
vesiensuojelusuunnitelma (vrt. edellinen blogikirjoitus, merikirjeenvaihtaja.blogspot.com/2019/03/tahallisuus-todistettu.html)
edellyttää yhdyskuntien puhdistavan päästönsä.
Pohjanpitäjänlahden vesiensuojelusuunnitelma osoittaa, että teollisuuden kemikaali- ja liikaravinnesaasteongelmat ovat olleet hyvin tiedossa jo vuosikymmeniä takaperin.
Yhdyskuntien jätevesilaitosten tekniikka, joka sisältää erilaisia mm. biologisen, kemikaalisen ja mekaanisen puhdistuksen vaiheita on ollut hyvin tiedossa ja sitä on jatkuvasti kehitetty. Kaikissa yhdyskunnissa ei ole kuitenkaan investoitu tehokkaimpaan puhdistustekniikkaan ajoissa. Myös viemärijärjestelmissä on säästetty. Monien yhdyskuntien ongelmana ovat olleet yhdistelmäviemärit, joissa sade-ja hulevedet pääsevät likavesiviemäreihin. Rankkasateet ja tulvat ovat aiheuttaneet vedenpuhdistuslaitosten tulvimista, jolloin puhdistamattomia jätevesiä on päässyt/pääsee suoraan luonnonvesiin. Tällaisia ongelmallisia yhdistelmäviemäreitä käytetään osin edelleen. Myös monien puhdistuslaitosten kapasiteetti on edelleen liian pieni.
Jätevedenpuhdistuslaitosten tehoa voitaisiin parantaa eri menetelmin poistamalla jäännösravinteita puhdistetusta jätevedestä. Mahdollisia keinoja ovat erilaiset suodatuskentät, joissa jäännösravinteita imeytetään esimerkiksi nopeakasvuisten kasvien (paju, kaislat jne.) kasvun kiihdyttämiseen kesäaikana tai vesikasveihin ympärivuotisesti lämmitetyissä tiloissa. Talvisin olisi mahdollista tehdä jätevedestä keinolunta, jolloin osa typpiravinteista haihtuisi ilmaan. Keväällä sulavesien ravinteita voitaisin hyödyntää kasvien kastelussa. Tällaisia tehostuskeinoja ei Suomessa tiettävästi käytetä, vaan jäännösravinteet päästetään luonnonvesiin.
On niinikään epäselvää, kuinka eri yhdyskuntien vedenpuhdistuslaitoksilla syntyvät lietteet ravinteineen loppusijoitetaan. On suuri riski että lietteiden asiaton läjitys aiheuttaa ravinnepäästöjä luonnonvesiin.
Tuoreet uutiset
kertovat, että haja-asutusalueella noudatetaan edelleen vuoden 1961 vesilakia
ja että viemärivesijärjestelmien ja talokohtaisten puhdistusjärjestelmien uudistaminen tulee viemään nykytahdilla 250
vuotta (www.hs.fi/kaupunki/art-2000006004920.html).
Tätä voidaan
pitää ilmiselvänä osoituksena tarkoituksellisen välinpitämättömästä likapolitiikasta, jossa luonnonvesien puhtaudelle ei anneta arvoa ja likaajien epämääräiset poliittiset edut (marginaalinen kustannussäästö) asetetaan luontoarvojen yleisen edun edelle.
Kotitalouksien
jätevesien käsittelyyn ja suodatukseen on tarjolla lukuisia eri menetelmiä. Myös käymälätekniikoita on useita sisältäen mm. kompostoivat, kuivaavat, polttavat ja
jäädyttävät järjestelmät ja tiiviit ajoittaista tyhjennystä vaativat umpisäiliöt.
Yksittäiselle omakotitalolle halpa ja tehokas puhdistusratkaisu on rakentaa harmaavesille (pesuvesille) imeytyskenttä ja investoida johonkin käymälätekniikkaan, joka ei vaadi viemäriä.
Kenenkään ei tarvitse liata naapurinsa eikä ympäristönsä vesiä. Se on täysin kunkin likaajan oma valinta niinkuin muukin naapurin omaisuuden luvaton käyttäminen ja pilaaminen.
Asiaa ei muuta se, että vesien likaaminen näyttää olevan joidenkin poliittisten puolueiden erityisessä suojelussa.
Yksittäiselle omakotitalolle halpa ja tehokas puhdistusratkaisu on rakentaa harmaavesille (pesuvesille) imeytyskenttä ja investoida johonkin käymälätekniikkaan, joka ei vaadi viemäriä.
Kenenkään ei tarvitse liata naapurinsa eikä ympäristönsä vesiä. Se on täysin kunkin likaajan oma valinta niinkuin muukin naapurin omaisuuden luvaton käyttäminen ja pilaaminen.
Asiaa ei muuta se, että vesien likaaminen näyttää olevan joidenkin poliittisten puolueiden erityisessä suojelussa.
Maatalouden
vesiensuojelu
Pohjanpitäjänlahden
vesiensuojelusuunnitelma (vrt. edellinen blogikirjoitus, merikirjeenvaihtaja.blogspot.com/2019/03/tahallisuus-todistettu.html)
edellyttää maatalouden puhdistavan päästönsä.
Seuraavassa on linkki esimerkkiraporttiin, joka osoittaa, että liikaravinneongelma on ollut yleisesti tiedossa ainakin jo 70-luvulla ja että tiedossa on ollut monia testattuja eri tilanteisiin sopivia päästöjen alentamismenetelmiä:
MTTK MAATALOUDEN
TUTKIMUSKESKUS Tiedote 10/89
JAANA
UUSI-KÄMPPÄ, Kasvintuotannon tutkimuslaitos
Vesistöjen
suojaaminen rantapeltojen valumilta
JOKIOINEN 1989
ISSN 0359-7652
(https://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/442857/maatut10_89.pdf?sequence=1)
Laajasta
66-sivuisesta raportista, jossa on laaja monikansallinen lähdeluettelo useista
70-80 – luvuilla julkaistuista alan raporteista, selviää mm. seuraavaa:
Raportti esittää
useita ravinnepäästöjen vähentämismenetelmiä yksityiskohtaisesti (esimerkki
sivu 52 ja kuva 10. ”Suojavyöhykkeen istutuskaavio”, joka ottaa kantaa puiden
ja pensaiden istuttamisesta suojavyöhykkeelle).
Raportti esittää
useiden koejärjestelyjen tuloksia (saavutettuja päästöjen alenemia)
Raportti perehdyttää kansainvälisiin tutkimuksiin ravinnepäästöjen alentamisesta 70/80-lukujen vaihteessa (mm. Neuvostoliitto, USA)
Raportti ottaa kantaa mm. maa-aineseroosioon.
Sivu 58: ” Jotta peltoviljelystä aiheutuva fosforikuormitus saataisiin vähenemään kolmanneksella nykyisestä vuoteen 1995 mennessä, on nopeasti ryhdyttävä toimenpiteisiin. Parhaiten fosforikuormitusta voidaan vähentää estämällä maan erodoituminen.”
Yhteenveto ja johtopäätökset
Laajamittainen ravinnesaastutus alkoi 1960-luvulla.
Ravinnesaastutuksen ympäristöhaitat havaittiin kasvavaksi ongelmaksi viimeistään 1970-luvulla.
Ravinnesaastutukseen liittyviä suojelukeinoja alettiin tutkimaan laajasti viimeistään 1970-luvulla, niitä on tutkittu, kehitetty ja tutkitaan ja kehitetään edelleen.
Tehokeinot ravinnepäästöjen rajoittamiseen tiedettiin 1970-80 luvuilla. Kunnolliseen kattavaan vesiensuojeluun ei kuitenkaan ryhdytty.
Joitain vesiensuojelutoimia on toteutettu, mutta kattavien systemaattisten suojelutoimien puute on johtanut laajoihin luontotuhoihin ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemiseen koko Etelä-Suomen rannikkoalueella usean vuosikymmenen aikana.
Tilanne jatkuu entisellään. Jokien ravinnepäästöt eivät ole alentuneet eikä toimenpiteitä ravinteiden tehokkaaksi poistamiseksi rehevöityneistä jokisuistoista ole aloitettu. (Viite: merikirjeenvaihtaja.blogspot.com/2019/02/mika-ihmeen-katastrofi-no-tama.html)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti